lauantai, 26. kesäkuuta 2010

Juhannuspäivä




Viimeiset viikot ovat menneet maalatessa.
Ikää tuli vuosi lisää. Taas.
Poika konttaa ja nousee tukea vasten. On vauhdikas ja täysin vahdittava.

Koska ikääkin tuli vuosi, ajattelin lahjoa itse itseäni. Satuin löytämään linkin S.T.A.M.P.S.-kelloja myyvään nettikauppa SomaNettiin. Ja pitihän sitä itselle tilata tuollainen postimerkkikello. Toimitus oli nopea ja kello aivan ihana. Ja melkoisen persoonallinen.

Talon maalaus etenee verkkaisesti, mutta hyvin. Mies on maalannut, minä hoidan poikaa. Pihassa on seissyt nosturi pian kaksi viikkoa, kallista hupia, mutta motivoi ainakin tekemään. Toiveissa on, että tulevalla viikolla on kaikki seinäpinnat, räystäslaudat ja yläkerran ikkunanpuitteet maalattu ( ja valtattu, siis ikkunat). En malta odottaa, että talo on maalattu ja pääsee ihastelemaan valmista työtä. Ja kenties hieman somistamaankin.

Appivanhemmat kävivät auttamassa meitä menneellä viikolla. Siitä olikin iso apu ja paljon asioita sai aloitettua ja tehtyä, kun ei tarvinnut olla koko ajan pojan vahtina.

Ompeluasiat ovat nyt innostaneet ja kiinnostaneet. Ikävä kyllä saumuroidessani pojalle ohuita kesähousuja meni saumuri jotenkin rikki enkä nyt saa sitä tekemään ommelta ollenkaan. Noh, pitänee kantaa Singeri huoltoon ja kysyä, missä vika on. Harmittavaa.

Tämän aivovirran seurauksena toivotan kaikille tämän lukeville ja lukemattomille mukavaa juhannuspäivää!

2 kommenttia:

anni kirjoitti...

Kanis siitä tulee, talosta siis! TSemppiä uurastukseen!!!

JA Onnittelut! Täytimmekö vuosia samana päivänä - mulla 24.6.

Ja mikä vielä hassua, postimerkkikelloa ihastelin jo viime vuonna. Upea!

Mainiota kesää teidän perheelle!

anniina kirjoitti...

Kiitos Anni!
Minä täytin 10 päivää aikaisemmin vuosia, eli siis 14. päivä. Vanha olo.
Ja postimerkkikello on kyllä ihan huippu, suosittelen!
Mukavaa kesää teidänkin perheelle! :)