3510g rakkautta ja onnea

Viikko sitten maanantaina raskausviikoilla 37+6 ulvahti jotain housuihin kesken elokuvaillan.
Kun vuorokausi oli vaihtunut tiistaiksi ja kello löi 2:51, syntyi maailmaan pieni ja kaunis poika.
Meidän pieni Aimo. <3


Sydän on tulvillaan rakkautta ja onnea.

Lomalainen.

Olen nyt viikon ollut lomalla. Aika on mennyt hurjaa vauhtia ja koska tekemistä on paljon, en edes oikein tiedä olenko lomalla. Yläkerran remontti edistyy hitaasti, mutta varmasti. Portaikko on nyt valmis ja on kyllä aivan erilainen kuin ennen. Miten sitä ehtikin jo tottua niihin kellertäviin likaisen värisiin seiniin, uudet valkoiset seinät, valkoinen katto, valkoiset porraskaiteet ja portaiden etulaudat näyttää niin puhtaille.

Esson baarikin on jälleen avattu. Lattia avattiin ja uusi laitettiin tilalle. Uusi on jopa parempi kuin vanha, koska siihen saatii korjattua muutama kohta, joissa oli huomautettavaa.

Vauva heiluu mahassa kovasti, työntää itseään poikittain ja potkii kylkiluita niin, että välillä ihan pahaa tekee. Vauvan huone on vielä täysin tekemättä. Niinpä toivonkin, että vauveli pysyy suolten seassa vielä hyvän tovin, että kaikki saadaan valmiiksi. Maalaushommia piisaa meille ja jos asiansa paremmin osaavat hoitaa nuo muut jutu kuten katot ja lattian laitot.

Nyt tämä loma-ajatus alkaa tuntua ihan kivalle. Minulla on pitkästä aikaa loma. Lomalla saa nukkua pitkään, lomalla saa nauttia syysilmasta, lomalla saa käydä kaupassa vaikka heti aamusta ja istua rauhassa keskipäivällä kaakaomuki kädessä.

Huomenaamuna pakkaan koirat ja tavarat auton kyytiin ja lähdemme käymään perinteisessä syystapaamisessa äitin ja isäpuolen luona, jonne me kaikki lapset lapsineen ja karvaisine lapsineen reissutaan olemaan yhdessä. Kivaa.

Esson baari on nyt suljettu

Baari suljettu yllättävän vesivahingon takia.

Ihana näky odotti minua eilen kun tulin 11h työpäivän jälkeen kotiin. Keittiönlattia oli revitty osittain auki, laminaattia, solumuovia ja listanpätkiä oli pitkin olohuonetta. Kireä mies touhusi hikisenä ja komenti minua tekemään "jotain". Laminaatin pätkät, listat ja solumuovit kannettiin pihalle. Lopputulosta kauhisteltiin ja toisaalta huokaistiin helpotuksesta. Ei tilanne olekaan niin paha.

Mitä tästä opimme?

Jos ei muuta oppia jäänyt korvien väliin, niin ainakin se, että hanaa ei saa jättää valumaan valvomatta. Miehen pikkuinen pahe kostautui nyt vähän kosteammalla tavalla.

Jotain syyskiirettä tai jotain.

Olen istunut tässä koneella useampanakin päivänä. Miettinyt sitä, mitä kirjoittaisin. Mistä kertoisin.

Päivät menee kamalaa vauhtia. Joko rytmillä aamulla ylös ja töihin ja ruuhka-aikaan kotiin tekemään jotain _tärkeää_ tai sitten niin, että aamulla nukkumista pitkään vielä kun voi, ylös, ruokaa suuhun ja työmaalle ja illan kähmässä kotiin. En tiedä, mitä vapaapäiville tapahtuu. Ne vain kuuluu jonnekin, pesten pyykkiä, siivoten, haravoiden, ajellen paikasta toiseen ja hoitaen asioita. Ehkä vain itse teen itselleni tämän kiireen, mutta jostain syystä en huomaa niitä pieniä asioita, joihin yleensä kiinnitän huomiota.

Yläkerran remontti odottaa alkamistaan, remonttitavarat tulivat jo ja jotain on jo tehtykin. Tänään suojaan portaat ja eteisen lattian, jotta eteisen seinät voi maalata tänään ekaan kertaan. Ajatuksia pienen Aimonkin huoneelle olen kuitenkin suonut. Seinät tulee valkoisella ja omenanvihreällä. Ihanan kangaslöydönkin tein. Ruskeaa kangasta, jossa on valkosia eläimiä. Siitä jotain kivaa huoneeseen ja ehkä sinne piristykseksi myös jotain oranssia tai punaista. Ainakin yksi punainen lastentuoli autotallin kätköistä.
Muualla noudatamme alakerran värimaailmaa: harmaata ja valkoista.

Töissä olen enää n. kolme viikkoa. Sitten jään vuosilomalle ja siitä suoraan äitiyslomalle. Ensin ajatus kauhistutti, ajatus siitä kaikesta ajasta. Toisaalta... tätä kirjoittaessa ehkä tajuan myös sen, että sitten minulla on sitä joutoaikaakin. On aikaa istua vain ja miettiä asioita, on aikaa kuvata, on aikaa leikkiä koirien kanssa pihalla, on aikaa istua kahvikupin kanssa ja maalata kynsiä. On vaan aikaa. Tykkään työstäni ja kaiholla jään kotiin ikävöiden jo valmiiksi kaikkia työkavereita ja työpaikan tunnelmaa, mutta toisaalta... ehtiihän tuota töitä tehdä, toivottavasti vielä joskus tuolla samassa paikassakin. Mutta toivottavasti loma tuo minulle takaisin ne silmät, jotka pysähtyvät ihastelemaan pieniä kauniita asioita, osaavat nauttia keittiön lasihyllyn väreistä (jonka muuten järjestelin uuteen uskoon), syksyn väreistä ulkona. Nenän, joka haistelee syksyn hajuja. Sellaisen ihmisen, jolla ei aina ole hoppu tekemään jotain.

Mahan kasvatusta

(Pahoittelen kamalan huonoa kuvanlaatua. En tajua, miten sain siitä tuollaisen tuhrun...)


Maha ja sen sisus tuntuu kasvavan kamalaa kasvuvauhtia. Eteenpäin kasvava potkupallo herättää ihmisissä kysymyksiä. Asiakkaat töissä haluavat tietää joko pian jakaudun, läheiset ihmettelevät mahan suurta kokoa, puolitutut kysyvät onko mahassa vain yksi vauva ja viikot kuullessan hieraisevat silmiään, katsovat vähän säälivästi ja räpsyttävät silmiään.

Itse havahduin eilen ensimmäistä kertaa siihen, että maha tosiaan on kasvanut aika paljon. Se on välillä vähän tiellä eikä sen peittämiseen riitä enää välttämättä paidan helma. En näe enää omia varpaita kun seison, ellen kallistu eteenpän. Samalla kun ihmettelin vatsan kokoa jälleen täysien viikkojen kunniaksi tuli mieleen ensimmäistä kertaa kysymys: Onkohan siellä tosiaan vain yksi kaveri? Mies koitti lohdutella, että ei siellä useampaa ole näkynyt. Epäilykseni ja kuvitelmani saivat kuitenkin lisää vettä myllyyn, kun vauvalla oli vallan vauhdikas ilta ja maha heilui puolelta toiselle. Miten muka yksi vauva voi saada sellaisen heilumisen aikaiseksi?

Kai se vaan pitää alkaa uskoa, että vain yksi, perin vauhdikas kaveri tuolla nahan alla asustaa. Yksi perin vauhdikas kaveri, josta perheessämme puhutaan nimellä Aimo. Aimo kaveri, täynnä energiaa ja vauhtia. Kyllä iltaisin sen touhuja seuratessa täyttyy itse onnellisuudesta. Meidän pikku-Aimotti <3 .

Kaverit sisällä ja ulkona.

Yksi ilta olin siistimässä meidän uusia vaunuja ja tutkimassa niiden käyttöä, kun toinen koirista tuntui pihalla räkyttävän räkyttämistään. Katsoin ikkunasta ja vanha Late-pappa pyöri kuin tulisilla hiilillä aidan varressa, mietti miten murtautua läpi ja räksytti kuin riivattu. Mikä piru siellä oikein oli?

Laitoin pihavalon päälle ja näin keskellä pihaa jättiläissiilin! Piti ihan hierasta silmiä, että voiko siili olla noin kamalan iso, mutta oli se. Äkkiä kamera sisältä ja kuvaamaan tuota isokokoista kaveria pihalta. Vähän aikaa se antoi itseään kuvata kunnes sähähti minulle ja laittoi pään piiloon. Päätin jättää piikikkään kaverin omiin oloihinsa ja vein koirat lenkille ennen kuin aita olisi säleinä ja Late piikkipallon kimpussa.



Toinen kaveri ilmestyi meidän keittiöön... Mies oli eräänä yönä tehnyt hankintoja, kun minä olin jo vaipunut horteeseen. Keittiön hyllyyn ilmestyi vihreä Tivoli Audion PAL! Kiitos rakas mieheni. Mukavampi keittiössä on puuhata, kun saa taustalle musiikkia. :)

Berliini

Pitkä aika on mennyt viime kirjoituksesta.
Maha on taas kasvanut ja aika menee kamalaa vauhtia eteenpäin. Berliinin matkalla olimme kaksi viikkoa ja nyt on ollut katala töihin paluu edessä. Hyvin siitäkin on selvitty.

Berliini on kyllä ihmeellinen kapunki. Aina yllätyksiä täynnä ja aina se tarjoaa jotakin uutta ja hämmästyttävää. Matkalla kävimme saapumistamme seuraavana päivänä katsomassa niinkin hienoa yhtyettä kuin U2. Keikka oli Berliinin olympiastdionilla ja oli ihan mieletön kokemus. Mies näki yhtyeen ensimmäistä kertaa ja oli aivan haltioissaan. Minulle tämä oli toinen kerta, mutta kyllähän tuo orkesteri osaa yllättää sillä mahtavalla taituruudellaan ja uskomattomalla valoshowlla. Kylmät väreet meni selkää pitkin ja poskissa. Ja vauva valvoi koko keikan ajan, potki rytmikkäästi ja oli innoissaan.

Tuli reissussa nähtyä taas kaikenlaista historiallistakin paikkaa ja nähtävyyttä. Kävimme päivän reissulla jonkin matkan päässä olevalla naisten ja lasten keskitysleirillä, joka sai kyllä ensinnäkin kävelyn puolesta mahan nipistelemään ja koko karuudessaan mietteliääksi.

Potsdam sai jälleen haukkomaan henkeä toisenlaisen hulluuden edessä, kun mietti niitä peruukkipäitä ratsastamassa hevosilla linnan pihaan. Se on kyllä jotain uskomatonta.

Toiseksi viimeisenä päivänä tein urotyön kiipeämällä 70m korkean tornin huippuun. Tosin vierailu siellä huipulla jäi melko lyhyeksi urotyön päätteeksi, koska miehelle teki korkea paikka niin pahaa. Hienot näkymät siellä oli yli kaupungin.

Reissussa on aina mukava olla vaan ihan mukava oli tulla kotiinkin. Vaikka täällä odottikin pyykinpesu, imurointi ja työt. Toisaalta myös kaksi iloista karvaista hännänheiluttajaa. :)